Kahviruno 1:

Päivä rannikkokaupungissa

Tämä runo on kirjoitettu perjantaina 24.09.2021. Tämä runo on julkaistu Internetissä torstaina 07.09.2023.

On syyskuun iltapäivä

ja sääkin lämmin viel.

Pois kaikki murheen häivä,

kun kuljen onnen tiel.

Mut varjot illan hiipii

jo sydämeeni mun.

Vaan jostain korviin kiirii

tuo ääni kaivatun.

Näin valo sekä varjo

käy aina painiaan -

se ivaa Jumalanko

on kaikkivaltiaan?

Ei, pois nyt epäusko

tuo sielun kitkerän!

Jo pian aamurusko

tuo päivän heräävän.

On kaupunki niin pieni

tää meren rannikon.

Vei tänne aamul tieni,

nyt ilta pian on.

Sain nähdä kirkot, kaupat

ja väen hyörinän,

ja kirjaston, sen kirjat,

maan kaiken pyörinän!

Ja sirkustytön soman

mä myöskin tapasin.

Nyt muistan kodin oman,

 ja sinne tahtoisin.

Mä talon pihaan katson:

Siel sangon täyden näin.

"Ken omenat nuo tuohon

on asetellut näin?"

Ja poliiseja myöskin

sain nähdä retkelläin.

On Luojan luomaa työkin,

mi heille suodaan näin.

Pian päivän kehrä sammuu,

mä bussiin nousta saan.

Kun taivas yöksi tummuu,

käyn kotiin matkaamaan,

L O P P U